Siuronkosken kalastaja

Jo useamman vuoden olen haaveillut näkeväni koskikaran. Tuon suloisen linnun, joka saapuu Suomeen talvehtimaan. Minulla on huovutettu koskikara ja myös yhdessä taulusarjassani tuo lintu esiintyy, mutta elävää yksilöä en ollut koskaan aiemmin onnistunut näkemään. Loppiaisena toiveeni toteutui! Kauas ei havaintoja tarvinnut lähteä hakemaan. Parin kilometrin päässä kotoa, Siuronkoskella pulikoi kaksi suloista karaa. Eilen tuli toinen tilaisuus pysähtyä kosken ääreen lintuja bongaamaan. Ja -Tadaa!- siellä samat linnut olivat jälleen! Kauniiden talvipäivien kunniaksi pari kuvaa Siuronkoskelta.

Tekstiviestipalvelu toimii!

Omalta kylältä ei löydy toistaiseksi luistinkenttää, mutta eipä hätää. Naapurikylältä löytyy, ja kyläyhdistyksen tekstiviestipalvelun ansiosta tieto siitä kulkeutui omiinkin korviini! Ennen joulua tuli siis köröteltyä naapurikylään luistelun kiilto silmissä. Perille saavuttuamme kenttä näytti olevan pimeänä, mutta ystävällinen kylän väki auttoi asiassa. Yhtä katkaisinta kääntämällä koko kenttä valaistui. Aikamoisen epäekologinen privaattivalaistus, ja viime aikojen kuutamoilla tuollaista keinovaloja ei olisi edes tarvittu. Tuolloin tuntui kuitenkin hyvältä nähdä, mihin luistimensa vieraalla kentällä survoo...
Muista talvilajeista on tullut harrastettua muutaman kerran hiihtoa. Piikkilänjärven ja Kuloveden jäät kyllä kantavat, mutta soveltuvat reitit on tunnettava. Muutoin ei jäälle kannata lähteä. Naapurin kanssa harrastettiin joulunaikaan vaihdannaistaloutta: suksivoiteet ja joulukakut kiertoon.

Omat polttopuut alkoivat hiipua jo ennen joulua. Löydettiin kuitenkin mukava hevostila, josta sai hakea puuta 15 eurolla kuutio. Sahaamista noissa puissa vielä hieman riitti, sillä olivat pääosin liian pitkiä meidän uuneihin. Vaan mielelläähän noita puutöitä tekee, kun muistaa varata siihen riittävästi aikaa. Kuntoliikuntaa, kuntoliikuntaa!

Uutenavuotena oli virkistävää käväistä tuulettumassa kaupungin humuissa. Tähtitaivas ja kinokset toivottivat kuitenkin pian tervetulleeksi takaisin maaseudun rauhaan!

Enemmän kuin pop!

Kuukaudet ovat vierineet ja monenlaisia havaintoja maalaiselämästä on tullut tehtyä. Tässä tiivistäen joitakin niistä.

Kesän lämpö on muuttunut talven kylmyyteen. Pahimpia paukkupakkasia vielä odotellaan, mutta jo kauan on päivittäinen lämpimänä pysyminen vaatinut päivittäisiä puutöitä. Pienillä sähköpattereilla ei pitkälle pötkitä. Sähkölämmitys tulee myös kalliiksi. Puu onkin ollut pääasiallinen lämmitysmuotomme. Näiden puiden polttoa voidaan jopa pitää kohtuullisen ekologisena, sillä useat niistä on haalittu kasaan hoidetuilta perinnebiotoopeilta. Alueiden avoimena pitäminen on keskeinen tekijä niittylajiston säilymisessä! Pienhiukkaset tietysti mietityttävät...Autoilusta poden kuitenkin puiden polttoa huonompaa omaatuntoa. Nykyinen tilanne onneksi mahdollistaa myös etätyön tekemisen, mutta valitettavan paljon tuota köröttelyä joutuu harrastamaan.

Talven alta piti antaa kylmälle herkkä marsu uuteen kotiin. Tilalle saatiin hellyyden kipeä kissa. Toistaiseksi Hilkka on tyytynyt ainoastaan kuuntelemaan ullakolla vilisteleviä hiiriä ja oravia. Lintulaudan tirpatkin ovat saaneet ruokailla rauhassa, kun kissa katselee niitä vain ruudun takaa.

Tuntumaa kylään ja kyläläisiin olen ottanut muun muassa kyläyhdistyksessä. Kuloveden kyliin oli helppo liittyä: jäsenmaksu kokonaiset 0 euroa! Yhdistyksen virkeys on ilahduttavaa. Löytyy muun muassa laulu- ja ohjelmaryhmää. Joulumyyjäisissä kävi yli sata henkeä. Lauluryhmässä on ollut mahdollista saada laadukasta ohjausta, ja olemme harjoitelleet esitystä kylän Joulujuhlaa varten. Kaiken reissaamisen rinnalla on ilahduttavaa, kun toimintaa löytyy läheltäkin! Mutta ilman ihmisiä ja heidän aktiivisuuttaan kylät kyllä kuolisivat. Siuron terveyaseman vaikutusalueella asuu yli 3000 ihmistä. Silti pieni asema on ollut lakkautusuhan alla. Kunnollisia perusteita sulkemiselle ei osata esittää, ja vaikutukset erityisesti lapsiperheisiin ja eläkeläisiin olisivat kohtuuttomat. Ilmastonsuojeluakaan lakkautus ei lisääntyneen Nokialle kulkemisen myötä palvele. Ensi vuonna kyläyhdistyksen toiminta tulee varmasti entistäkin tutummaksi. Minut saatiin houkuteltua yhdistyksen hallitukseen.

Joitakin kertoja olen uskaltautunut kävelemään lauluryhmän kokoontumisiin. Elämme katuvalojen ulottumattomissa, ja Kuljuntietä tarpoessa ovat huomioliivi ja otsalamppu enemmän kuin pop! Valosaasteesta ei täällä tarvitse kärsiä.

Vuodenaika on pääasiassa harmaa ja sateinen. Pieniä iloja luonnosta voi kuitenkin näinäkin päivinä löytää. Öiset joutsenten huudot ja kuutamot ovat tarjonneet unohtumattomia elämyksiä.

Luonto on tässä ja nyt!

Reilu kymmenen vuotta siinä meni...unelman toteuttamisessa nimittäin. Välillä jo unohdinkin haaveeni tottuen kaupunkiarjessa elämiseen. Mutta sitten olosuhteet kolahtivat kohdilleen ja sopiva paikka löytyi: muutin Nokian taakse Siuron Kuljuun. Kaakeliuunit, Porinmatti, likakaivojen tyhjennys, lämminvesivaraaja, vetoisat ikkunat ja huonokuntoinen ovi. Onhan tässä kaupungin "automaattiasumiseen" tottuneelle opettelemista, mutta innostus on suurta.

Yksi yö takana. Aurinko paistaa ja aamukahvit juotu. Marja-aika parhaimmillaan ja kohta lähdenkin täydentämään mustikkavarastoja. Se käy helposti, sillä luonto on tässä ja nyt. Kävelen vain tien toiselle puolen metsään. Tullessani jätän ulko-oven auki ja annan puhtaan ilman virrata vapaasti sisään. Vapaasti sisään saavat virrata myös mahdolliset vieraat. Kaupunkiasunnossa heitä ei tarvitse pelätä, sillä eihän kaupungissa puututa naapurin asioihin. Täällä maalla kulttuuri on toinen. Naapurin lapset ovat ilahduttaneet minua jo tiiviisti vierailuillaan.